lauantai 21. marraskuuta 2015

Food with Love – Ruokajuhla Espoon Keskuksessa!


21.11.2015  Virpi Lund
Yhteinen ruokailu levittää ympäristöönsä rakkautta. Ruoan tarjoaminen yhdistää ihmisiä ja osoittaa toisesta välittämistä. Ravintolapäivänä 21.11. järjestettiin jo toistamiseen Ruokajuhla Espoon Keskuksessa. Paikkana oli Entressen ostoskeskuksen Jukeboksi, joka on viihtyisä tila aivan kirjastoa vastapäätä. Herkullinen ja edullinen ruoka houkutteli 150 osallistujaa nauttimaan Tuomarilan Marttojen valmistamaa karibialaista bataattimuhennosta ja Empanada-piiraita sekä Trapesan ja Askeleen emäntien loihtimaa Biryania ja syyrialaisia jälkiruokaa. Emy toi saataville suomalaista ruokaa ja musiikista vastasi Uolevis Blues ja Duo Priima. Ja ilman kasvomaalausta ei tästäkään päivästä selvitty! 


 













Osallisuus on yleensä pienimuotoista tekemistä lähiyhteisössä ja se on edellytys asukastoimijuuden kehittymiselle. Asukkaiden osallisuus ja toimijoiden välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää yhteisöllisyyttä luovien tapahtumien järjestämisessä. Myös matalan kynnyksen toiminta edellyttää toimijoiden verkostoitumista, työnjakoa ja monenlaisten asioiden tekemistä. Jonkin tahon on otettava vastuu tällaisista tapahtumista, että asukkaiden osallisuus ja kansalaisaktivismi pääsisivät kehittymään. Espoon järjestöt ovat esimerkillisesti ottaneet vastuuta alueen kehittämisestä!

Ruokajuhlaa olivat tukemassa järjestäjien lisäksi Keski-Espoon Sanomat, Espoon kaupunki ja SPR Keski-Espoon osasto, Laurea – ammattikorkeakoulu ja Välittävät valittavat verkostot. Kiitos kaikille!

torstai 17. syyskuuta 2015

Nopean toiminnan joukot tuunaamaan asukastaloa


17.9.2015 Soile Juujärvi
Innostunut joukko toimijoita ja asukkaita kokoontui tuunaamaan Espoon keskuksen asukastalon toimintaa valtuustotalon kahvioon 16.9. Asukastalo perustetaan Samarian korttelissa sijaitsevaan viihtyisään punaiseen taloon sen vapauduttua käyttöön runsaan vuoden kuluttua.

Pohjana suunnittelulle olivat Välittävät Valittavat Verkostot -hankkeen tulokset siitä, millaista asukastaloa asukkaat ja toimijat toivovat alueelle. Kynnyksetöntä taloa, jossa on monta ovea. Toimivaa keittiötä, joka tuo ihmisiä yhteen ruuan äärelle. Olohuonetta seurusteluun ja asukkaiden organisoitumisen keskukseksi. Monipuolista kerhotoimintaa ja oppimisen mahdollisuuksia. Asukastalon tulisi olla alueen sydän ja tatti, joka yhdistää alueen lukuisat rihmastot. 





 












Paneelikeskustelussa pohdittiin miten seuraavaksi tulisi edetä asukastalon suunnittelussa. Todettiin, että asukastalo on jo olemassa ilman seiniä. Seuraava askel on koota nopean toiminnan joukot! Ne lähtevät suunnittelemaan ja toteuttamaan asukastalon ydintoimintoja, jotka siirtyvät asukastaloon sen auetessa. Osallistujat saivat ilmoittautua nopean toiminnan joukkoihin ja myös ilmoittaa muita sopivia asukkaita tai toimijoita. Nopean toiminnat joukot kutsutaan koko lähiaikoina.

Keskustelussa korostettiin asukkaiden omaehtoisen toiminnan tukemista. Asukkaat voivat esimerkiksi käynnistää haluamaansa kerhotoimintaa ja järjestää tapahtumia. Asukastalo tarvitsee myös osaavat työntekijät, jotka ohjaavat asukkaita käyttämään myös muita matalan kynnyksen tiloja. Asukastalo on verkostoitumisen ja tiedottamisen keskus. Keskustelussa pohdittiin myös ratkaisua yhdistysten säilytystilan puutteeseen ja kaupungin roolia asukastalon ylläpitäjänä.

Espoon keskukseen on syntymässä alueen näköinen asukastalo mittavan yhteissuunnittelun tuloksena. Työpajan osallistujilla oli paljon hyödyllistä tietoa alueen olosuhteista ja innostunut ilmapiiri oli käsin kosketeltava. Asukastalon tuunaaminen jatkuu 3.12. kello 16.30 -19.00 kaikille avoimessa työpajassa Valtuustotalon kahviossa.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Regeneration of cities Tampere


 Tampereella pidettiin 3.-4.9.2015 ensimmäinen kansainvälinen Regeneration of Cities kongressi. Kongressin tarkoituksena oli kerätä kaupunkiuudistamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneita eri tieteenalojen asiantuntijoita ja kaupunkikehittäjiä pohtimaan kaupunkiuudistamisen lähtökohtia, tavoitteita ja menetelmiä. VVV-hanke oli mukana omalla tilakävelyä analysoivalla artikkelillaan ja esityksellään "Open Minds Open Spaces".  Tilakävelyn tarkoituksena oli avata kaupunkitilaa ja arvioida eri tilojen käyttökelpoisuutta asukastiloiksi. Tilakävelyn olennaisiksi elementeiksi pelkistyivät sosiaalinen vuorovaikutus, kiireetön tutustuminen tilojen luonteeseen ja läsnäolo. Tilakävely oli osallistujista uusia mahdollisuuksia avaava kokemus.

torstai 3. syyskuuta 2015

Basaksehir Living Lab, Istanbul 25.8.2015

3.9.2015  Virpi Lund
Basaksehirin alue on kivenheiton päässä Istanbulin lentokentältä. Se on uudenlainen ja kaunis asuinalue, jonne toivotaan idearikkaita asukkaita. Basaksehirin Living Lab on ympäristö, jossa luodaan ja testataan esimerkiksi teknologiaan liittyviä tuotteita ja palveluita. Asukkaiden käyttäjätiedon avulla niitä kehitetään edelleen oikeassa ympäristössä. Tavoitteena on luoda lisäarvoa ja parantaa ihmisten hyvinvointia asuinalueella. Siellä on kehitetty alueen maanalainen roskienkeräysjärjestelmä ja asukkaille tehdään terveysmittauksia mobiililaitteilla. Siellä tuotetaan korkealuokkaista uudenlaista design-vaatemuotia, rakennetaan kierrätyspahvista huonekaluja ja kokeillaan teknologiaratkaisuja. Se on paikka, jonne kuka tahansa voi tulla keksintönsä kanssa ja saada tuotekehittelyapua. Asukkaiden yrittäjyyttä kannustetaan. 







 
















Living Lab on moderni rakennus, joka on monien yhteiskäytössä. Siellä voi pitää tilaisuuksia, kokouksia ja juhlia. Siellä työskentelee muutamia kaupungin palveluksessa olevia henkilöitä ja useita eri alojen harjoittelijoita. Basaksehirin Living Lab on palkittu ympäristönä, joka on kokemuksellinen, tutkimuksellinen ja innovatiivinen. ”With its smart and environment-friendly equipment, Basaksehir Living Lab has been the first public building that was granted the Leed Gold Award….” 












 






Välittävät Valittavat Verkostot –hankkeen Espoon keskuksen yhteisöpajoissa syntyneitä ajatuksia esiteltiin eNollin konferenssin tutkimuspäivässä 25.8.2015 Istanbulin Basaksehirissa. Samassa tilaisuudessa esiteltiin useita Euroopan Living Lab –verkostoon kuuluvissa maissa kehitettyjä ihmisten hyvinvointiin liittyviä kokeiluja, keksintöjä ja ratkaisuja.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Yhteisöpajoissa syntyi uutta pöhinää

12.6.2015 Soile Juujärvi
Espoon keskukseen on syntynyt uutta pöhinää. Entressen kauppakeskuksessa pyöri huhtikuussa kahden viikon ajan työpaja Tuunaamo, jossa asukkailla oli mahdollisuus antaa ideoita ja ehdotuksia tulevan Samarian asukastalon suunnitteluun. Espoontorin edustalla järjestettiin kävelyfudisturnaus. Tavallisesti parkkialueena toimivaa toritilaa halutaan kehittää tapahtumatoriksi. Ravintolapäivänä järjestettiin monikulttuurinen ruokajuhla kohtaamispaikka Trapesassa järjestöjen ja kaupungin yhteistyönä. Espoon keskuksen projektin alaisuuteen on perustettu poikkihallinnollinen Osallistuva Espoon keskus –työryhmä, joka järjestää osallistuvan budjetoinnin kokeiluja alueella.

Nämä tapahtumat saivat alkunsa Välittävät Valittavat Verkostot-hankkeen viidessä Yhteisöpajassa kevään aikana. Yhteisöpaja on uudenlainen aluekehittämisen malli, jossa lähtökohtana on yhteisesti tunnistetut kehittämistarpeet. Näitä Espoon keskuksessa on erityisesti kehittämistyön koordinointi, asukkaiden yhteiset tilat sekä monikulttuurisuuden edistäminen.



 
















Alueen asukkaat, järjestöt, kauppakeskukset ja kaupungin kehittäjät tutustuivat paremmin toisiinsa ja lähtivät rohkeasti kokeilemaan uudenlaisia toimintatapoja ja yhteistyön muotoja. Innokas puheensorina täytti valtuustotalon kahvion, kun osallistujat ideoivat ja suunnittelivat uudenlaista kokeilevaa toimintaa alueellisen yhteistyön edistämiseksi. Yhteisöpajoihin osallistui yhteensä noin 50 toimijaa ja asukasta. Pajojen vetäjänä toimi Minna Hägg tmi Miggasta. 

Yhteisöpajoissa syntyi uusia kumppanuuksia , kun päästiin kokoontumaan yhteisen pöydän ääreen. Osallistujat esittivät runsaasti kehittämisideoita ja jakoivat toisilleen tietoa. Parasta oli, kun suunnitelmat vietiin käytännön kokeiluihin. Yhteistyö edellytti tavanomaisten toimintamallien ja roolien ylittämistä ja tarjosi uudenlaisia näkökulmia ja kokemuksia.

Yhdessä todettiin, että innostuneet asukkaat, aktiiviset toimijat ja monikulttuurisuus ovat alueen voimavaroja. Tulevaisuuden visiona on Espoon keskus, jonne kaikki haluavat tulla asumaan, tekemään töitä ja opiskelemaan. Tästä on hyvä jatkaa.