keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Taidenäyttelyn avajaiset Galleria Espoonsillassa

10.12.2014 Virpi Lund  
Galleria Espoonsillassa oli tänään 9.12.2014 taidenäyttelyn avajaiset ja esillä olevat Taidetaloyhdistys Sunan jäsenten teokset ovat nähtävillä siellä 9.12.2014–9.1.2015. Näyttelyn nimi ”Arkistojen aarteet”, Katoava taidegalleria – tilan käyttö loppuu kertookin Gallerian nykytilanteesta, joka on se, että sen toiminta on loppumassa tilojen menettämisen vuoksi. Tiloissa on tarjottu 10 vuotta kulttuuria kaikille Espoon Keskuksessa. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus on ystävällisesti tukenut toimintaa maksamalla vuokran kaupungin tilakeskukselle, mutta nyt Espoon ydintoimintojen ylläpitäminen edellyttää säästöjä ja tilaa ei voida enää antaa ilmaiseksi tällaiseen käyttöön. Galleriatoiminta ei voi myöskään itse kustantaa vuokranmaksua, joten toiminta lakkaa helmikuun lopussa 2015. Onpa harmi!

Miten tällainen päätös voi syntyä aikana, jolloin kansalaistoimintaa tulisi tukea, asukkaiden aktiivisuutta tulisi edistää, ihmisille tulisi tarjota virkistäviä kulttuurielämyksiä, yhteisöllisyyttä tulisi parantaa ja asukkaiden kohtaamispaikkoja tulisi lisätä. Espoo lienee sitoutunut asukkaiden osallisuuden vaalijaksi poikkihallinnollisen Osallistuva Espoo -kehitysohjelman avulla. Nyt tuntuu, että puheet ja toiminta eivät taida vastata toisiaan. 



Mitä nyt voisi tehdä? Jospa vähän ideoitaisiin tilojenkäyttöä eteenpäin. Voisiko tilassa toimia jotakin muuta Gallerian kanssa? Seinät ovat jo käytössä, mutta lattiatilaa olisi vielä vapaana. Mitä Espoon Keskuksessa haluttaisiin tehdä ja harrastaa? Jotakin sellaista, joka voisi tuossa tilassa toimia. Entä keneltä puuttuu tai kuka on menettämässä tilansa? Voisiko tila palvella useiden asioiden ja ihmisten kohtaamispaikkana. Taide ja kulttuuri säilyttäen. Kenen puoleen tässä tulisi nyt kääntyä? Selvä vaikuttamisen paikka! 

Kannattaa ainakin käydä näyttelyssä ja kirjoittaa adressiin nimensä! Kuvataidetaloyhdistys Sunan jäsenet ovat koostaneet teoksillaan monipuolisen näyttelyn, joka kertoo osaamisesta eri aloilta. Esillä näyttelyssä on teoksia galleriatoiminnan ajalta. Mukana on myös tuoreempia, tähän näyttelyyn valmistuneita teoksia. Galleria on auki päivisin galleristin avulla ja viikonloppuisin taiteilijat itse ovat tavattavissa tiloissa. Osoite: Galleria Espoonsilta, Virastopiha 3 (kävelysillan tasolla), 02770 Espoo. Näyttelyä voi käydä katsomassa 9.1.2015 saakka. 

Avoinna ti - pe 11.00 -16.00 ja taiteilijatapaamiset la - su 12.00 -15.00.
Jouluna suljettu 22.12.2014 - 1.1.2015.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Espoon tarinaa etsimässä


1.12.2014 Kirsi Hann
Sosionomin opintoni ovat loppumetreillä. Olen ollut osan kesästä ja koko syksyn Välittävät Valittavat Verkostot –hankkeessa suorittamassa työn kehittämisen ja palveluinnovaatioiden harjoittelua. Kyseessähän on kaupunginosan kehityshanke, jonka eräänä tavoitteena on osallistaa alueen asukkaita itse olemaan aktiivisessa roolissa erilaisten kehitystarpeiden eteenpäin viemiseksi ja toteuttamiseksi.

Espoo on alueeltaan ja asukkailtaan hyvin heterogeeninen. Vanhat ja modernit rakennukset ovat täällä vieri vieressä. Asukkaita on muualta Suomesta ja joka maailman kolkalta. Osana hanketta oli antaa tilaa asukkaiden omalle äänelle. Haastattelin seitsemää ihmistä, joista nuorin on 17- ja vanhin 79-vuotias. Suuri ja nopea muutos, muuttoliike ja kieliolojen muutos nousivat kuin itsestään teemoiksi. Vielä 75 vuotta sitten Espoo oli ruotsinkielistä maaseutua. Lähes kaikki vanhemman sukupolven suomenkieliset asukkaat ovat muuttaneet tänne muualta Suomesta työn perään. Espoo alkoi kasvaa vasta sen jälkeen, kun venäläiset lähtivät Porkkalasta 1956. Voimakas kehitys ja lähiöiden rakentaminen alkoi 1970-luvulla. Ensin rakennettiin asunnot, eikä ollut mitään palveluita. Suvelaan rakennettiin suomenkielinen koulu vasta 1980-luvulla. Samaan aikaan keskusteltiin siitä, ettei uusia ruotsinkielisiä päiväkoteja tarvitsisi perustaa.

Luovutetun Karjalan evakko samaistui pakolaisiin ja halusi jakaa tarinansa heille rohkaisuksi. Milloin ja missä se voisi konkreettisesti, kasvoista kasvoihin, tapahtua? Vaikka harjoitteluni nyt loppuu, toivon, että Laurea-ammattikorkeakoulun Välittävät Valittavat Verkostot –hankkeen tiimi voisi järjestää tällaisen maahanmuuttaja- ja kantaväestön naisten kohtaamisen tarinaillan merkeissä. Tapaamani ihmiset vihjasivat kiinnostavista haastateltavista. Löysinkin historian tutkijan ja Kirstinmäen ensimmäiseen kerrostaloon upouuteen asuntoon muuttaneen naisen. 




 














Ensin haastattelin kahta vanhempaa ihmistä. Toiveena oli löytää joku, joka olisi vaikkapa ollut työssä Lindholmin sahalla, joka oli paikkakunnan suurin työnantaja. Sitten haastateltavani ehdotti, että voisin haastatella nuorempia ihmisiä, joilla olisi erilainen näkemys ja kokemus täällä asumisesta. Tarinasarja muotoutui sekä osittain asukaslähtöisesti että osittain suunnittelemanani, ja minusta nuo seitsemän haastateltavaa ovat aika hyvä läpileikkaus alueen ihmisistä. Kolme heistä on syntynyt Espoossa ja kaksi vanhemman sukupolven edustajaa on ruotsinkielisiä. Tarinat ovat osoitteessa www.laurea.fi/vvv.

Osan harjoittelusta suoritin Entressen kauppakeskuksessa OppiPopappi-tilassa. Se on tarkoitettu pienyrittäjien ja asiakkaiden kohtaamispaikaksi, ja sen sivutuotteena on yhteisöllisyys ja yhteinen tila. Popup-tila toimii lokakuusta jouluun (ja mahdollisesti vielä kevätpuolella). Hankkeen takana ovat Omnia, Laurea, Aalto-yliopisto, Espoon kaupungin yksiköitä sekä Entressen kauppakeskus (Capman Oy). Toimintaa koordinoi InnoEspoo-hanke. Tilassa on päivittäin erilaista ilmaista ohjelmaa. OppiPopapin ohjelma on osoitteessa www.oppipopappi.blogspot.fi