torstai 30. huhtikuuta 2015

Terveisiä Asukastalo Tuunaamon tilakävelyiltä

30.4.2015 Katja Maununaho
Asukastalo Tuunaamon kolmen tilakävelyn sarja järjestettiin Tuunaamon jälkimmäisellä aukioloviikolla 20. - 21. ja 23. huhtikuuta. Kävelyiden tavoitteena oli tutustua erilaisiin asukkaille avoimiin tai varattavissa oleviin tiloihin, ja kerätä tietoa niiden tarjoamista toimintamahdollisuuksista. Suunnatessamme Espoon keskuksen, Suvelan ja Kirkkojärven alueille kevät näytti osallistujille aurinkoisempaa puoltaan, kirkastaen samalla myös käsityksiämme siitä mitä kaikkea alue asukkailleen tarjoaa.

Tilakävelyiden aikana toivoimme saavamme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

- millaisia tiloja asukkaiden käyttöön on tarjolla? 

- minkä kohderyhmän käyttöön tilat on tarkoitettu? 
- millaista toimintaa tiloissa järjestetään? 
- mitä tiloissa voi tehdä? 
- voiko tiloja varata omaan käyttöönsä jotain tilaisuutta varten? 
- millaisilla ehdoilla tiloja voi varata käyttöönsä?

Näiden lisäksi tavoitteena oli pohtia sitä, miten tilat voisivat toimia paremmin asukkaita palvelevana tilaverkostona. Erilaisia tilatarpeita on kuitenkin paljon, kuten myös erityyppisiä tiloja. Voitaisiinko asukkaiden tarpeet ja tilatarjonta saada paremmin kohtaamaan verkostoitumisen ja tiedonvälityksen kautta?

Kävelykierrokset pitivät sisällään monipuolisen kirjon nuorisotiloja (Sentteri, Iftin seura, Espoon monikulttuurinen nuorten kohtaamispaikka), kulttuuritiloja (Galleria Espoonsilta, Kannusali), juhlatiloja (Lagstadin kotiseututalo, VPK-talo), matalan kynnyksen kohtaamistiloja ja monenlaista harrastustoimintaa (Askel, Villa Karyll, Trapesa, Suvelan kappeli, Jukeboksi). Nykyisten tilojen ohella saimme kuulla myös alueen tulevaisuuteen liittyvistä tila- ja toimintanäkymistä (EJY, Suvelan uusi kappeli ja asukaspuisto, Kirkkojärven nuorisotila). Uuden asuinrakentamisen myötä väestön lisääntyessä myös asukastilakysymykset tulevat entistä tärkeämmiksi. Esimerkiksi nuorisotilojen käyttöaste alueella on hyvin korkea. Toisaalta nuorten aikuisten kohdalla tilojen käytössä vaikuttaisi olevan tietty aukko. 




 









Jukeboksi
Kuva: Katja Maununaho


Päällimmäisin vaikutelma, joka kokonaisuudesta jäi, on että alueelta löytyy yllättävän paljon erilaisia toimintamahdollisuuksia. Tilakävelijät otettiin hyvin lämpimästi vastaan kaikkialla ja tiloista vastaavat henkilöt tekivät vaikutuksen sydämellisellä suhtautumisellaan alueen kehittämiseen. Alueen asukkaista todella välitetään ja heille halutaan tarjota parasta. Toisaalta vaikuttaisi siltä että tämä tosiseikka jää helposti huomaamatta. Vuosikymmeniäkin alueella asunut henkilö voi yllättyä positiivisesti, kunhan vain löytää tiensä eri paikkoihin. Tästä näkökulmasta tilakävelyt osoittautuivat hyväksi keinoksi poistaa vääriä käsityksiä ja avata uusia ovia. Kuinka moni tietää esimerkiksi sitä, että kirjaston Jukeboksi ei ole tarkoitettu vain nuorten tilaksi, vaan siellä järjestetään monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille, ja tilan käyttö on aina ilmaista?

Tuunaamon työryhmä jää miettimään, missä muodossa voimme hyödyntää kerättyä tietoa alueen tiloista tulevaisuuden asukastalon suunnittelussa. Tiloihin ja toimintamahdollisuuksiin liittyvää tiedonvälitystä pitäisi ainakin parantaa, ja ehkä tilakävelyjä tai vaikkapa eri toimijoiden yhteisiä avoimien ovien päiviä voisi järjestää useammin.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Community space Workshop April 23rd

28.4.2015 Eila Ryynänen-McEwan
Soraja Harjula and Eila Ryynänen-McEwan, two Laurea students, facilitated four workshops at Tuunaamo on Thursday April, the 23rd. This workshop was arranged in order to receive ideas and input that will help conceptualise the activities and spatial qualities of the future community house in Espoo Center. Input was welcomed, especially from people with international backgrounds, new arrivals to Finland from many nations around the world. In the first workshop, the visitor-participants were able to vote for the best decor and atmosphere from four different mood-picture boards presented. Moodboard number four depicting a ’modern look’ received overwhelmingly the most votes. Moodboard number one depicting ’colourful interior spaces’ came in second. Moodboard number two showing a ’cosmopolitan ethnic look’ for interiors received third place. Surprisingly, moodboard number three showing a ’traditional Scandinavian countryside look’ came in last place. 



 














  
Moodboard number four depicting a ’modern look’


In the second workshop, participant-visitors were able to share their opinions and comments about the activities of the future community house at the Samaria building. The activities selections were from the Best Space Survey results, previously conducted in the fall 2014. The Best Space Survey results are available on Caring and Sharing Networks website. The third workshop, participants were encouraged to place or write notes on the Samaria house floorplans regarding the most suitable activities. The last workshop included design thinking about the best object or picture by placing it on the floorplan taped onto the floor. One volunteer, a former cityplanner from the United States interviewed several workshop participants willing to share verbally as to why they had made their specific choices. In this workshop people picked for example, pictures of flowers cut from a magazine to represent the desire for lovely outside gardens; an actual tool was placed on the floorplan to symbolise the need for a workshop space to make and fix things; a picture of a van was placed outside by the door to show the need for mobility connections ’for moving people and stuff’; a picture of a guitar was placed in the front hallway expressing the desire for music and instruction for all children including those with special needs;…et cetera. One person wrote a candid comment for the community house to sponsor ’multicultural events and activities’ but emphasising ’promoting understanding between locals and immigrants’ (new arrivals). 


 















Thursday’s afternoon ideation workshop welcomed all visitors to enter a festive looking hallway with colourful balloons and flagpendants. Colourful directional signs taped onto the floor guided visitors and potential users of the future community house to each of the four workshops. Participants could also see the results of the previous days of Tuunaamo community house workshops. Over fourty participants showed up to ’co-create’ with expression of their ideas for the project. Coffee, juice and buns were available for all. Arts and crafts for mother’s with children was organised. Children cut and decorated small cartons as houses on a separate table, while their parent’s participated in the workshops. There was also a bigger cardboard house where children could draw or write and express their thoughts. Thursday’s participants consisted of new arrivals and their children and other visitors to Entresse Mall who showed up to participate. All information from co-created ideas for the future community house is handled anonymously.

Eila and Soraja and the entire Caring and Sharing Network people wish to express their sincere gratitude for all who took time of their day to participate in this community project.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Asukastalo tuunaamon avajaiset 13.4.

15.4.2015 Kaija Pesso





















Asukastalo tuunaamon avajaiset Entressen kauppakeskuksessa pidettiin maanantaina 13.4. klo 16 -18. Avajaisten tarkoituksena oli antaa tietoa Asukastalo tuunaamon kahden viikon ajan toiminnasta. Lisäksi tavoitteena oli saada aikaan keskustelua sekä mielipiteiden, näkemysten ja ajatusten vaihtoa asukastalosta.

Avajaisten tunnelma oli leppoisa ja keskusteleva. Haasteellisena koettiin tuunaamon paikka saada ihmisiä tulemaan sinne. Kuitenkin houkuttelemalla ja informoimalla tuunamosta kauppakeskuksen eri osissa saatiin osallistujia tulemaan. ”Kertokaa, että on ilmaista kahvia ja pullaa, niin ihmiset tulevat paremmin ”, kertoi eräs osallistuja. Ehkä ilmaisen kahvin ja pullan mainostaminen olisi ollutkin hyvä markkinointikeino.























Kiinnostus asukastaloa kohtaan ilmeni monina kirjoituksina ja kommentteina viestintä- ja karttaseinillä. Tilakävelyt ja kartta tiloista myös kiinnostivat, koska olemassa olevia tiloja voitaisiin varmasti hyödyntää moniin tarpeisiin.



 














Tervetuloa osallistumaan tuunaamoon ja tilakävelyihin. Ohjelma tästä.
Asukastalo tuunaamo on avoinna 13.4. - 24.4. klo 14 - 18.
Kauppakeskus Entresse (Siltakatu 11, 2. krs, Clas Ohlsonin lähellä sijaitseva tila).

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Matka Villagio Baronaan ja organisaatio-oppimisen konferenssiin

14.4.2015 Virpi Lund ja Soile Juujärvi
Italiassa katolinen kirkko organisoi usein vapaaehtoistoimintaa ja on lähellä asukasta. Paikallisen kirkon toimijat tuntevat alueensa historian vuosisatojen takaa ja heillä on asiantuntemus ihmisten elämäntilanteista. Kirkon aloitteesta käynnistyi Milanossa vanhalle teollisuusalueelle mittava rakennusprojekti, jossa luotiin 82 vuokra-asuntoa, palveluja ja kuntoutumismahdollisuuksia vaikeissa tilanteissa oleville ihmisille, kuten vanhuksille, mielenterveyskuntoutujille ja aids-potilaille. Tavoitteena oli mahdollistaa heille muiden kaupunkilaisten kanssa tasavertaiset elämisen mahdollisuudet tavallisessa kaupunkiympäristössä. Hanke rahoitettiin kokonaan yksityisellä rahoituksella ja sen suunnitteluun ja toteutukseen osallistui säätiöitä, yliopistoja ja aktiivisia kansalaisia. Rakennushankkeen toteuttaminen vaati pitkäjänteistä vaikuttamista, muun muassa muutoksen Lombardian maakunnan lainsäädäntöön. Villagio Barona on esimerkki kolmannen sektorin innovatiivisesta palvelutuotannosta, joka on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa. 


















VVV-hankkeen väki tutustui Villagio Baronan kortteliin, joka on nimensä mukaisesti Baronan kaupunginosassa sijaitseva pieni kylä. Alueella asutaan ja viihdytään! Villagio Barona löytyi sattumalta, kun vain putkahdettiin tuntemattomasta portista sisään. Portilta aukeaa näkymä moneen rakennukseen, mutta ennen kaikkea suureen nurmikenttään. Aluetta halkoo muutama risteilevä puistokävelytie, joiden varrella on puistonpenkkejä, leikkiviä lapsia sekä siestaa viettäviä kansalaisia kaikessa rauhassa. Alueella on myös urheiluhalli, leikkikenttä, lastentarha ja toimintakeskus, jonka seinää koristaa iso seinämaalaus aiheena Viimeinen ehtoollinen Da Vincin kuuluisaa taideteosta mukaillen. Asunnot sijaitsevat kahdessa kerrostalossa, joita yhdistää luhtikäytävä. Toisen talon alakerrassa on asukkaiden ylläpitämä viihtyisä kahvila, joka toimii italialaiseen tapaan kohtaamispaikkana, jossa vaihdetaan päivän kuulumiset. Isohkoa kirjakauppaa alueella pitää alueen asukas. Korttelista löytyy myös yhteinen asukastila, yrityshautomo, käsityökauppoja, pyöräkorjaamo, majoituspalvelu ja koirapuisto. Eläimiä näkyikin olevan, alue suosi myös polkupyöräilyä ja pallopelejä. Autoja alueella ei ole, alue suljetaan portilla yöksi ja kaikki on rakennettu energiaystävällisesti. Kirkko on aivan vieressä. Turvallista! Asukkaita voi pitää onnekkaina myös siksi, että edullisen vuokra-asunnon saaminen Italiassa on kiven takana sosiaalisen asuntotuotannon vähyyden vuoksi. 

Italian kirkko huolehtii vapaaehtoistyön ohella myös kansan sivistyksestä. Luostarin yhteyteen aikoinaan perustettu Universita Cattolica del Sacro Cuore on perinteikäs yliopisto ja konferenssipaikka ja isännöi tällä kertaa kansainvälistä organisaatio-oppimisen konferenssia http://www.olkc2015.com/. Ohjelmaa riitti kolmelle päivälle: luentoja, esityksiä ja verkostoitumista. Hankkeellamme oli kaksi esitystä, jotka liittyivät verkostoyhteistyöhön ja asukkaiden toimijuuteen. Poikkesimme esitysten valtavirrasta, koska tutkimuksemme kohteena on julkisen ja yksityisen raja-alueella tapahtuva toiminta, jossa kansalaiset yrittävät edistää asioitaan suhteisiin perustuen ja verkostoitumalla toisten kanssa, usein ilman organisaatioiden tukea. Kovasti kyllä jännitti, koska esitykset toteutuivat vasta viimeisen konferenssipäivän loppupuolella, mutta niistä selvittiin! 

Vasemmalla Universita Cattolica del Sacro Cuore

Nyt Espoon keskuksen asioista tietää moni, koska osallistujia oli noin 200 useasta maanosasta ja maasta. Mukavaa oli kuulla usein kysymys, voivatko mitkään asiat olla Suomessa huonosti? Onko meillä tarvetta muka lähiökehittämiseen? Onko Suomessa huono-osaisia ihmisiä? Niinpä!

Suomi-kuva on hyvä! Ja Italia on lämmin ja kaunis!